lauantai 1. syyskuuta 2012

Veikeä vilja. Puuroreseptejä






Puut ja pensaat punertuu, kukat, ruohot lakastuu.

Tuuli leyhyy hiljaa, tuutii kypsää viljaa.



Kesä on kohta ohitse ja syksy monine väreineen odottaa. Nautitaan väreistä ja pienistäkin yksityiskohdista. Ei vaivuta synkkyyteen hämärän tullen, vaan viritellään monia virkistäviä asioita. Yhdessä saamme monta hauskaa hetkeä aikaan!



Viljasta virtaa



Maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat tänä vuonna viljan puolesta. Me saamme viljasta virtaa. Maalaismarkkinat ovat syyskuussa aidossa ympäristössä, kun niitä vietetään Kalajoella, Tyngän myllyllä. Järjestömme myy leivänjuurta ja jauhot voi ostaa myllyltä. Sitten kotiin leipomaan. Taikinaan lisätään kuituja, marjoja tai hedelmän paloja. Leivästä tulee terveellistä ja sillä jaksaa pidempään. Viemme viljaviestiäeteenpäin ja innostamme ihmisiä leipomaan itse. Myös puuroihin saa vaihtelua, kun sekoittaa erilaisia ryynejä. Rohkeutta kokeiluihin.Veikeä vilja, kiva kuitu -tilaisuuksia on monia ympäri Keski-Pohjanmaata.



Käsityöt



Sukkapuikot saavat taas heilua. Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. luovutamme sukkia, lapasia ja muita kudonnaisia diakoneille kaikkiin seurakuntiin. He jakavat puolestamme lämmintä jouluiloa lapsille. Kaikilla ei ole mummuja tai tätejä, jotka huolehtisivat villatuotteista lapsiperheille. Nyt iloa saavat sekä kutojat että lahjan saajat. Pidetään yhteisiä sukkakökkiä ja virkistytään toistemme seurassa. Käsityömessureissulta saamme uusia lankoja, uusia vinkkejä ja uusia mallituotteita, joita voimme hyödyntää oman harrastuksemme parissa.



Sadonkorjuujuhlat



Kesän kovat ponnistukset ovat takanapäin ja siirrytään vähän seesteisempään vaiheeseen vuoden kierrossa. Kun syksyn sato alkaa olla laareissa, vietämme seurakunnan ja MTK:n kanssa kirkkopyhää. Silloin pannaan arkivaatteet naulaan, pyhäistä päälle ja kiitetään sadosta, joka on saatu. Toisinaan sitä tulee niukemmin ja oisinaan runsaammin. Nautitaan kodin lämmöstä ja mukavista järjestönaisista.

Marja-Leena Vuollet




....................................................................
 

Viljatuotteet ovat tärkeä hiilihydraattien, proteiinien, kivennäisaineiden, B-ryhmän vitamiinien ja ravintokuidun lähde. Marjat vitamiineineen ja flavonoideineen suorastaan pursuavat puolustuskykyä. Kun nämä kaksi yhdistetään, syntyy terveellinen ja maukas välipala ja jälkiruoka.


Mikäpä estää nauttimasta marjapuuroa tai puuroa marjojen kera myös aamu- ja iltapalalla. Pitemmän kypsymisajan vaativia puuroja kannattaa keitellä kerralla reilumpi annos, sillä puuro säilyy jääkaapissa useita päiviä.  
Arkioloissa maito sopii hyvin marjapuuron kyytipojaksi, mutta vierastarjoilussa vaniljakastike tuo lisämakua ja näköä jälkiruoka-annokseen. Vaihtele rohkeasti marjoja ja viljoja, niin saat uudenlaisia makuelämyksiä.

HELENA LAHDENPERÄ




Viljasta virtaa ja marjaisia viljaherkkuja

Puolukka-ruispuuro uunissa
2 dl ruisjauhoja
1 dl ruisrouhetta
1 l vettä
2 dl puolukkasurvosta
¼ tl suolaa
0,5 dl sokeria

Mittaa aineet uunivuokaan ja sekoita. Hauduta uunissa 150 as- teessa noin tunti. Sekoita haudutuksen aikana pari kertaa. Tarjoa maidon kanssa. Puuro maistuu myös kylmänä.

Ruis-puolukkavaahto
5 dl kiehuvaa vettä
2 dl ruis- tai ruissihtijauhoja
2 dl puolukkasurvosta
sokeria
vaniljasokeria

Mittaa kiehuva vesi kulhoon ja lisää ruisjauhot voimakkaasti vatkaten. Vatkaa seosta yleiskoneessa tai sähkövatkaimella noin 15 minuuttia. Lisää puolukkasurvos ja vatkaa edelleen, kunnes vaahto on ilmavaa ja vaaleanpunaista. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.

Punaherukka-ohrapuuro
2 dl punaherukoita tai 1 dl
punaherukkamehua
7 dl vettä
2 dl ohrajauhoja
¾ dl sokeria
¼ tl suolaa
Kiehauta marjat ja vesi. Ripottele jauhot voimakkaasti vatkat mehuun. Hauduta puuroa noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta puuro sokerilla ja suolripauksella. Anna puuron jäähtyä haaleaksi. Voit halutessasi vatkata sen kuohkeaksi sähkövatkaimella. Tarjoa puuron kanssa maitoa tai vaniljakastiketta.

Mustikka-grahampuuro
8 dl vettä
2 dl grahamjauhoja
5-6 dl mustikoita
¾ dl sokeria
¼ tl suolaa Kiehauta vesi ja vatkaa jauhot sekaan. Hauduta välillä sekoittaen 20 minuuttia. Lisää mustikat, sokeri ja suola ja hauduta vielä hetken aikaa. Tarjoa haaleana tai kylmänä maidon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Omenainen marjapuuro
5 dl vettä
2 omenaa
2 dl punaherukoita tai
1 dl punaherukkamehua
1 dl kauraleseitä
¾ dl sokeria
¼ tl suolaa

Leikkaa kotimaiset omenat pieniksi kuutioiksi. Ulkomaiset omenat on hyvä kuoria. Lisää omenat ja viinimarjat veden joukkoon kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kauraleseet ja anna puuron kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Sekoita puuroa  kylmänä maidon kanssa.



Puurojen ainesuhteet ja kypsymisajat
 


Viljavalmiste


dl/l

kypsymisaika


Suurimot



Kaurasuurimot tai -rouhe
1½-2
40-50 min
Mannasuurimot
10-15 min
Ohrasuurimot, kokonaiset
2-3 tuntia
Ohrasuurimot, rikotut
45-60 min
Riisi
30-50 min
Spelttihelmet ja -rouhe
2½-3
40-50 min
Spelttimannasuurimot
1½-2
15-20 min

Hiutaleet



Kaurahiutaleet
3-4
10-15 min
Ohrahiutaleet
3-4
10-15 min
Riisihiutaleet
3
10-15 min
Ruishiutaleet
3-4
10-15 min
Spelttihiutaleet
4
20-30 min
Vehnähiutaleet
3-4
10-15 min

Jauhot



Grahamjauhot
3
15-20 min
Kaurajauhot
45-60 min
Ohrajauhot
3
15-20 min
Ruisjauhot
3
45-60 min
Spelttijauhot
3
15-20 min
 


Lähde: Maaviesti 3/2012 
 

torstai 14. kesäkuuta 2012

Tarinoita kalliossa. Suvi-ilta Saukkonkoskella 2012

Teksti ja kuva: Terttu-Liisa Tokola, Kalajokiseutu 14.6.2012.

Niin vanha mylly kertoa voi monta tarinaa - sen ratas kuiskaa, kivi rupattaa. Pitkäsen kylän myllyn tarina päättyi jo sodan aikana.

Pitkäsenkylän maa- ja kotitaulousnaiset ja maamiesseura on pitänyt tapanaan järjestää Impinpäivän kieppeillä ulkoilutapahtuman kaikelle kansalle. Viime sunnuntai-iltana väki oli kutsuttu Saukkonkoskelle viettämään kesäistä iltaa jokirannan vehreyden keskelle. Pienestä sateenripeksinnästä huolimatta lättykahville ja grillimakkaralle saapui useampi kymmenen kyläläistä.

- Suvi-ilta Saukkonkoskella on kuulunut yhdistyksen toimintaan jo reilun 20 vuoden ajan. Tarjoilujen lisäksi olemme järjestäneet mukanaolijoille erilaisia aktiviteetteja, kuten hevosenkengän heittoa ja onkikilpailuja. Jokunen vosi sitten meillä oli kuorokin esiintymässä, mutta voimakas koskenkohina peitti laulun alleen, joten siitä tavasta luovuimme alkuunsa, profiloi tapahtumaa yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Vuollet.

Jouni-isänsä oli pistänyt tulet nuotioon ja istahtanut lättymestariksi.

- Joka kerta olen ainakin osan ajasta toiminut tässä virassa. Mutta taikinaa en ole tänäänkään itse valmistanut. Lettumaito ja -resepti saadaan perinteen mukaan paikallisilta maidontuottajilta, tällä kertaa Isokäännän Seijalta, hän makusteli.

Faktaa sadan vuoden takaa

Kauko Pitkänen on maamiesseuran jäsen, koska se hänen mielestään on vanhalle maajussille luonnollinen tapa pysyä aktiivisena ja asioista perillä. Saukkonkalliolla hän oli kuin kotonaan. Jokirannassa hän on kirmannut jo poikasena ja muistipa käyneensä vanhassa myllyssäkin, josta enää ovat jäljellä ajan saatossa vinksahtaneet nurkkakivet.

- Pitkäsenkylän myllystä on maininta historiankirjoitusissa jo 1700-luvulta. Lähinaapureina olivat Heikkilän ja Pitkäsen tilat, jotka myös omistivat myllyn. Myllytupa oli hieman kauempana mäen päällä, tiesi Pitänen kertoa.

Myllyjä oli siihen aikaan liki joka kylässä ja Saukkokosken myllynkivissä jauhautuivat etupäässä Pitkäsenkylän isäntien viljat.

- Pikkupoikana kävin katsomassa, kun isot pojat pelasivat korttia aittakamarissa. Hupia ei kestänyt pitkään, sillä kohta tulivat akat hätyyttämään töihin. Itse en ehtinyt myllyssä pelata, enkä asioidakaan, sillä rakennus purettiin sodan aikana. Mitään ei jäänyt muistosi, myllynkivetkin vietiin paikalta ja pantiin koristekäyttöön, Pitkänen arveli.

Myös Marja-Leena Vuolletille Saukkonkosken miljöö on lapsuudesta ja nuoruudesta tuttua maisemaa. Lehtomainen metsä, monilajinen kukkien kirjo, näköalaa antavat kalliot ja äänekkäänä kohiseva koski olivat mielikuvitusta ruokkiva leikkipaika.

- Useasti kävin salaa vaklaamassa, miten isommat tytöt ja pojat kävelivät käsi kädessä ja pysähtyivät pussaamaan pensaiden takana.

Saukkokoski onkin ollut nuorten kohtaamispaikka jo yli 100 vuoden ajan. Vuolletin mukaan kalliosta löytyy nimiä ja vuosilukuja, jotka asian faktaksi todistavat.

-Kuinka pajon tämä mahtava paika pitääkään tarinoita sisällään ja mitä kaikea voisi kertoa - jos vaan osaisi, hän huokasi.


Saukkonkallioon on kaiverrettu nimiä jo 100 vuotta sitten. Matti Tuuran nimikirjaimet vuodelta 1911 ovat Marja-Leena Vuolletille tuttu löytö.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kahvipöydän kattauskilpailu 12.5. - 3.6.2012 Kokkolan Minimanissa



Keitetääs kahvit -järjestökampanjaan liittyvä kattausnäyttely pidetään Kokkolan Minimanin entisen kangasmyymälän tiloissa. Voittajan valitsevat Minimanin asiakkaat äänestämällä suosikkikattaustaan. Jos käyt Minimanissa, äänestä!

Pitkäsenkylän naisilla on siellä oma pöytä ja sen ovat kattaneet Päivi Palonen ja Hannele Turvanen. Kuvassa keskellä myös puheenjohtaja Marja-Leena Vuollet.





Kuvat: Päivi Palonen

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivälounas 2012

Parikymmentä Pitkäsenkylän naista oli talkoovoimin touhuamassa äitienpäivälounaan Kalajoen seurakuntakodille omalla vuorollaan.

Aivan upea joukko, joka mahdollisti n. 350 vieraan ruokkimisen. Jouni Vuollet ja Pekka Turvanen olivat kahvin kaatajina ja ruusuja äideille antoivat Mona Lisa Ijäs ja Tuulia Turvanen.

Päivät onnistuivat erinomaisesti.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Keitetään kahvit



Näyttely on avoinna Kalajoen kirjastossa kirjaston aukioloaikoina koko huhtikuun 2012.